Myötäkarvaan-palkinto 

Myötäkarvaan-palkinto myönnetään tunnustuksena ansioituneelle lemmikeiden ystävälle tai muulle toimijalle. Palkinnon voi saada henkilö, yritys tai hanke, joka on pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti toiminut lemmikkieläinten hyvinvoinnin tai lemmikkialan puolestapuhujana, parantunut lemmikkien elämää ja hyvinvointia Suomessa tai vienyt eteenpäin asioita, jotka ovat lemmikkien parhaaksi. Palkinnon saajan ansiona voi olla myös suomalaisten lemmikkiharrastuksen edistäminen, hyvän esimerkin näyttäminen tai poikkeuksellisen luova ja raikas ajattelutapa lemmikkien hoidossa.

Myötäkarvaan-palkinto kannustaa lemmikkialan kehittämiseen ja lemmikkien hyvinvoinnin parantamiseen. 3000 euron palkinnon myöntää Suomen Messusäätiö yhteistyössä alan toimijoista koostuvan raadin kanssa.

Palkinto jaetaan PetExpo-messuilla lauantaina 28.4.2012 klo 12 Helsingin Messukeskuksessa ShowHAU-lavalla. 

Aiemmin palkitut:
2011: SEYn eläinsuojeluvalvoja- ja neuvojatoiminta ja Helsingin Akvaarioseura
2010: Etsijäkoiraliitto
2009: 4H-dogsitter-toiminta
2008: Katja Huumo-Rautiainen, joka tunnettiin mm. Porvoolaisen Nelitassu Ky:n yrittäjänä sekä valtakunnallisen PetPoint ketjun keulahahmona

Lisätietoja:
Suomen Messut
tiedottaja Antti Karjunen
antti.karjunen@finnexpo.fi
puh. 050 574 3444

  • © Suomen Messut Y-Tunnus 01163223