Ahead! 


UUTUUKSIA, KLASSIKOITA JA INNOVATIIVISIA RATKAISUJA


Habitaren kansainvälinen Ahead!-designalue esittelee uusinta ja kiinnostavinta muotoilua. Nimensä mukaisesti Ahead! on kiinni tässä päivässä mutta suuntaa katseensa myös tulevaisuuteen.

Alueelle sijoittuu ohjelmalava Foorumi sekä tasokkaita erikoisosastoja kuten ekologisen muotoilun erikoisnäyttely EcoDesign, romumuotoilun erikoisnäyttely Trash Design, Habitare-suunnittelukilpailu ja uusien kykyjen areena Protoshop. Tämän vuoden uutuus ovat eri maiden tuotteita esittelevät maa-alueet.

Ahead!-designalue tarjoaa mahdollisuuksia uusien tuotteiden lanseeraamiseen ja prototyyppien koemarkkinointiin. Alueella nähdään tuoteuutuuksien rinnalla myös klassikoita sekä konseptuaalisia visioita. Selkeät ja näyttävät osastoratkaisut ovat keskeisessä roolissa.

Vuonna 2012 Ahead!in teemana on VASTUU. Se linkittyy World Design Capital Helsinki 2012 -tematiikkaan, joka korostaa muotoilua osana ihmisten arkea. Ahead! erottuu muusta näyttelystä omaleimaisella näyttelyarkkitehtuurillaan, josta tällä kertaa vastaavat arkkitehdit Saija Hollmén, Jenni Reuter ja Helena Sandman.

Ahead!-alueelle voi hakea näytteilleasettajaksi ottamalla yhteyttä myyntipäällikkö Heidi Sinisaloon, puh. 050 344 5945, etunimi.sukunimi@finnexpo.fi.

Katso tarkemmat tiedot osoitteesta www.aheadhabitare.fi

 

  • © Suomen Messut Y-Tunnus 01163223