|
|
|
Ohjelma
|
|
|
Maxpon ohjelmassa on mm. veteraanikoneita ja pienoismalleja, helikopterilennätystä, sähkökäyttöisten motocross-pyörien kokeilurata ja surmanajopallo
Messujuontajana ja näyttelykentän isäntänä Harri Pöntinen
Monet tuntevat Harrin moottoriurheilutapahtumien kuuluttajana ja TV2:ssa Jyväskylän MM-rallin televisiointien apulaistuottajana ja toimittajana.
- Liikennöiminen kapeilla metsäteillä puutavara-autolla talvella – se on autoilun korkeakoulu! Maarakennuskoneilla en ole työkseni ajanut, mutta tuntumaa on mm. tiehöylään, tela-alustaiseen kaivukoneeseen sekä pyöräkuormaajaan. Busseista olen ajanut ihka oikeaa vuorobussiakin, mutta aivan erikoisen paljon bändiemme keikkabusseja, sillä toimin aikanaan toistakymmentä vuotta ammattimuusikkona, kertaa Pöntinen kokemuksiaan raskaasta kalustosta.
- Työ raskaan kaluston parissa messuilla, konepäivillä ja koeajotapahtumissa ovat opettaneet alasta paljon. Toivon, että pystyn siirtämään osan siitä myös messuyleisölle.
Huimaa menoa surmanajopallossa
Hankintavinkit-lehden osastolla K20 on legendaarinen surmanajopallo, jossa Mikko Leivo ja Heidi Sarpola ajavat moottoripyörillä yhtaikaa. Mukana esiintymässä ovat myös uudet hurjapäät Pasi ja Sasja.
Tervetuloa seuraamaan henkeäsalpaavia esityksiä to–pe klo 11, 13, 15 ja la klo 10, 12, 14.
|
|
|
|
|
|