Ohita siirtymislinkit
Etusivu
Kävijöille
Näytteilleasettajille
Medialle

Yleiskoristelualue 
10 upeaa puutarhaa täynnä ideoita ja inspiraatiota!

Kymmenistä tuhansista kukkasipuleista, puista ja pensaista, vesielementeistä ja erilaisista pihamateriaaleista muodostuva yleiskoristelu levittäytyy tällä kertaa koko messuhalliin.

Hallin 6 sisäänkäynniltä alkaa keväinen puistoesplanadi. Todellinen katseenvangitsija on suuri Keskuspuutarha valtavine kattokruunuineen ja suihkulähteineen. Sen ympärillä erilaiset mallipuutarhat esittelevät alan uusimpia trendejä ja kekseliäitä esimerkkiratkaisuja. Osa puutarhoista edustaa klassista muotokieltä, osa taas hyvinkin modernia tyyliä.





Yleiskoristelun suunnittelija valittiin nyt ensimmäistä kertaa kilpailulla. Maisema-arkkitehti, arkkitehti Tiina Holmbergin, hortonomi Tanja Niemisen ja graafinen suunnittelija Aija Nuoramon voittajatyö ”10 puutarhaa” tarjoaa elämyksellisiä ja kansainvälisen puutarhanäyttelyn tunnelmaa.

Mallipuutarhojen toteutuksesta vastaavat Viheraluerakentajat ry:n jäsenyritykset.

Ideoita ja inspiraatiota on tarjolla myös niille messukävijöille, joilla ei ole omaa pihaa. Alan oppilaitosten suunnittelemat ja toteuttamat malliparvekkeet esittelevät parveketrendejä ja -tyylejä.
Valitse paras ja voita!

Messukävijät pääsevät valitsemaan mallipuutarhoista parhaan. Äänestäneiden kesken arvotaan huippupalkinto: messujen yleiskoristelun suunnittelija Tanja Nieminen tekee pihasuunnitelman voittajan omaan pihaan (palkinnon arvo n. 1500 €).

Myös malliparvekkeista voi valita suosikkinsa. Äänestäneiden kesken arvotaan jokaisena messupäivänä Habitecin lahjoittamia puutarhan uutuustuotteita.

  • © Suomen Messut Y-Tunnus 01163223